Titta Andersson-Bohren (Titta AB) Ensisijainen blogi: www.tittaab.fi

Oppisopimuksesta todellinen vaihtoehto peruskoulun päättäneille

Oppisopimuksella voi Suomessa opiskella ammatillisen perustutkinnon, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon käytännön työtehtäviä tekemällä. Opetushallitus on vahvistanut yhteensä 360 tutkintojen ja opetussuunnitelmien perusteita. Opiskelujärjestelyt vaihtelevat tapauskohtaisesti mutta tyypillisesti käytännön harjoittelua yrityksissä täydennetään tietopuolisella opetuksella alan oppilaitoksessa 1-3 päivänä kuukaudessa.

 

Oppisopimus ei ole Suomessa kuitenkaan suuressa suosiossa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 lukio-opinnot aloitti 61 059 peruskoulun päättäneestä hieman yli puolet eli 30 539 ja pääasiassa ammattioppilaitoksissa tapahtuvat ammattiopinnot 25 360. Vuonna 2013 oppisopimuskoulutuksessa oli noin 30 000 ihmistä, joista kuitenkin alle 20-vuotiaita oli alle tuhat. Tähän mennessä oppisopimusta onkin pidetty lähinnä aikuisten koulutusmuotona.

 

Oppisopimus tarjoaa kuitenkin paljon potentiaalia myös peruskoulunsa päättäneille nuorille. Vuosittain n. 15 % ikäluokan nuorista jää toisen asteen koulutuksen ja valmistavien koulutusten ulkopuolelle tai keskeyttää koulutuksensa pian sen aloittamisen jälkeen. Mm. näille nuorille oppisopimus tarjoaisi hyvän vaihtoehdon toisen asteen tutkinnon suorittamiseen.

 

Työllistyminen peruskoulupohjalta on erittäin haastavaa. Ilman työtä ja opiskelupaikkaa nuori putoaa helposti yhteiskunnan kelkasta. Suomessa on jo yli 100 000 alle 30-vuotiasta, joilla ei ole mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta.

 

Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 15-24 vuotiaiden työttömyysprosentti oli Eurostatin tilastojen mukaan Suomessa 20 % (huom. osa-aikatyötä/kesätöitä etsivät opiskelijat vääristävät tilastoa hieman). Samaan aikaan esimerkiksi Sveitsissä nuorten työttömyysprosentti oli 9 %. Pääsyynä nuorten hyvään työllisyystilanteeseen pidetään maan oppisopimusjärjestelmää. Sveitsissä vain 20 % suorittaa lukiokoulutuksen. Oppisopimus on suosituin opiskelumuoto nuorten keskuudessa.

 

Kuluvalla hallituskaudella oppisopimuskoulutusta on Suomessakin pyritty kehittämään nuorille soveltuvammaksi koulutusmuodoksi. Pääpaino on ollut korotetulla koulutuskorvauksella, jonka yritys saa kun se palkkaa aikuisen sijaan peruskoulusta tai kymppiluokalta tulevan nuoren.

 

Kesäkuusta lähtien oppisopimuksen järjestävälle yritykselle on voitu myöntää ensimmäisenä vuonna 800 euroa kuukaudessa, toisena 500 euroa ja kolmantena 300 euroa. Koulutuskorvauksen tarkoitus on nimensä mukaisesti korvata kouluttajayritykselle koulutuksesta koituvat kustannukset sekä osa opiskelijalle maksettavasta työehtosopimusten mukaisesta palkasta. Näin on pyritty luomaan yrittäjillä kannustin palkata kokematon nuori – jo kauan työelämässä olleen aikuisen sijaan.

 

Muita hallituksen käyttöön ottamia keinoja on ollut tutkinnon osaan tähtäävä tuettu oppisopimus, oppisopimuksen ei-työsopimussuhteinen ennakkojakso ja ns. 2+1 –malli, jossa opiskelija opiskelee kaksi vuotta ammattioppilaitoksessa ja suorittaa tämän jälkeen vuoden oppisopimusharjoittelun.

 

Tehdyt muutokset ovat kuitenkin vain hienosäätöä eivätkä ne ole merkittävästi lisänneet 16-18 vuotiaille tarjottavia oppisopimuspaikkoja. Paikkoja on edelleen tarjolla hyvin marginaalisesti.

 

Tutkinnon suorittamisen osa oppisopimuksella ja 2+1 malli eivät merkittävästi eroa nykyisestä ammattioppilaitosopiskelusta. Suurimmalla osalla aloista 3 vuoden opintoihin kuuluu muutenkin esimerkiksi 5 kuukauden harjoittelu.

Koulutuskorvausten lisääminen ei yksin tee oppisopimusopiskelijoiden palkkaamista pk-yrityksille tarpeeksi kannustavaksi. Oppilaiden työsuhde ja erittäin vahva työttömyysturva (työnantaja ei voi irtisanoa oppisopimusta tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla kuin ammattioppilaitoksen luvalla) toimivat edelleen pelotteina – ei-työsopimussuhteisesta ennakkojaksosta ja koeajasta huolimatta. Samalla koulutuskorvaukset lisäävät merkittävästi valtion kuluja.

 

Yritykset haluavat edelleen pääasiassa oppisopimukseen jo ammatillisen koulutuksen suorittaneita nuoria. Näin oppisopimus ei toimi vaihtoehtona ammattioppilaitokselle tai lukiolle, kuten esimerkiksi Sveitsissä, vaan kyseessä on Suomessa lisäpätevöityminen. Nykyinen oppisopimuslainsäädäntö ei sovellu niille, joilla ei ole ammatillista koulutusta eikä alan työkokemusta. Oppisopimusta pitäisi kuitenkin edistää juuri yhtenä toisen asteen tutkinnon suorittamistapana.

 

Sveitsiläisessä järjestelmässä opiskelija laatii koulutussopimuksen yhdessä yrityksen ja oppilaitoksen kanssa. Sopimus voidaan yrityksen tai opiskelijan puolelta purkaa kohtuullisen helposti. Valtion oppisopimuskeskusta vastaava järjestö etsii tarvittaessa opiskelijalle uuden oppisopimuspaikan.

 

Lyhimmillään Sveitsissä tutkinnon voi oppisopimuksella saada kahdessa vuodessa, pisimmillään neljässä (jolloin tutkintoon sisällytetään myös yleissivistäviä opintoja). Teoriapäiviä oppilaitoksessa on alasta riippuen 1-2 päivää viikossa. Oppisopimustutkinnon suorittamisen jälkeen opiskelijan on mahdollista jatkaa korkeakouluihin. Jo kahden vuoden oppisopimuskoulutuksella on nähty olevan suuri merkitys toisaalta opiskelijan työllistymiseen ja toisaalta palkkatasoon verrattuna peruskoulupohjaisiin työnhakijoihin.

 

Oppisopimusoppilaan palkka ei vastaa ammattilaisen palkkaa vaan se on yleisimmin 600 – 1 200 e/kk, joka kasvaa vuosittain taitojen karttuessa. Viiden vuoden välein liitot, valtio ja yritykset laativat oppisopimuksen ehdot, jossa määritellään usein minimipalkka, etuudet sekä opintojen sisältö. Näin varmistetaan, että opetussisältö seuraa aikaa ja yritysten muuttuneita tarpeita. Sveitsisssä oppisopimuskloulutusta pidetään elintärkeänä teollisuuden kilpailukyvylle ja innovatiivisuudelle. Jopa noin 90 % oppisopimusoppilaista on töissä pk-yrityksissä. Jossain tapauksissa pienemmät yritykset ovat luoneet järjestelmän, jossa yksi oppisopimusopiskelija vuorottelee eri yrityksissä saadakseen mahdollisimman monipuolisen koulutuksen.

 

Valtiolle Sveitsin järjestelmä on kannattava, koska sen ei tarvitse maksaa yrityksille koulutuskorvauksia. Opiskelijat saavat toimeentulon yrityksistä ja yritykset saavat koulutukseen panostamansa rahat takaisin oppilaan työpanoksena. Valtion vastuulle jää oppilaitoksissa tapahtuvan koulutuksen järjestäminen sekä 40 tunnin perehdytyskoulutus oppisopimusyrityksen kouluttajalle.

 

On arvioitu, että lähivuosina Suomessa valtion oppisopimuskoulutukseen osoittama rahoitus vähentyy vajaalla kolmanneksella. Tätä myötä oppisopimuskoulutuksen aloituspaikkojenkin määrän oletetaan vähentyvän merkittävästi. Näin ei kuitenkaan tarvitse käydä, mikäli siirrymme lähemmäs sveitsiläistä järjestelmää, jossa valtion rahoitusvastuu on huomattavasti pienempi.

 

Palkaton harjoittelu on jo Suomessa tuttu ilmiö. Nähdään, että opintoihin liittyvästä harjoittelusta ei tarvitse maksaa palkkaa, vaan opiskelija saa palkaksi opintopisteitä. Yrityksissä ja myös julkisella sektorilla työllistetään lisäksi valmistuneitakin nuoria – myös kolmannelta asteelta – jopa palkattomiin ”harjoitteluihin”. Siten peruskoulun päättäneiden alempi palkka olisi mielestäni täysin perusteltua. Oppisopimusopiskelijan yritykseltä saama oppisopimuspalkka olisi kilpailukykyinen ammattioppilaitoksessa opiskelevien saamiin opintotukiin nähden.

 

Suomen valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2014 on sanottu, että ”tavoitteena on nuorten kouluttautuminen aloille, joilla työllistymisen edellytykset ovat hyvät.” Nykyään on lähes mahdotonta kouluttautua ammattiin, jossa oli mahdollista tehdä elämänmittainen ura. Kuitenkin oppisopimuskoulutuksessa on helppo nähdä millä aloilla on kysyntää.

 

Valtion koulutukseen käytettävissä olevat resurssit niukentuvat, joten uusia luovia opetusjärjestelyjä, joilla varmistetaan nuorten sijoittuminen työelämään, on kehitettävä. Väitän, että Sveitsin oppisopimusmalli tarjoaa yhden mahdollisuuden tähän. Yhden Sveitsin tunnetuimman taloustieteilijän, koulutuspoliitikon Rudolf Strahmin sanoin: ”En tarkoita, että Sveitsin koulutusjärjestelmä on maailman paras, mutta kaksikanavainen koulutus [nykyinen oppisopimusjärjestelmä] on sitä.”

 

Share story

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Asiaa, kiitos. Kokemuksesta voi sanoa, että valitettavasti eri maakunnissa on hyvin erilaisia käytäntöjä. On keskuksia, missä byrokratia on viety erittäin litteäksi ja yritysystävälliseksi. Sitten on hyvinkin työläitä tapauksia. Luulen, että asia on enemmän henkilökysymys. Tavoitteena tulisi olla vaivaton ja itse asiaan keskittyvä palvelu. Oppisopimuskoulutus on erinomainen rekrytointimenetelmä.

Toimituksen poiminnat